torstai 17. maaliskuuta 2016

LUPAKUVAT

Pitkällisen suunnitteluprosessin jälkeen pohjat ja julkisivut alkoivat olla mallillaan. Prosessi ei ihan niin helppoa ollutkaan kuin olin kuvitellut. Piti huomioida harkkomitoitus, rakennettavuus, tilojen optimointi, kustannukset, ym, ym -ja myös miehen mielipide. ja sehän melko usein poikkesi omastani.

Arkkitehti palkattiin projektiin pääsuunnittelijan tehtäviä hoitamaan ja piirustusten viimeistelyyn. Viime viikolla kuvat lähtivät rakennusvalvonnan rattaisiin ja tältä ne nyt sitten näyttivät:






Vielä sen verran houkuttelisi muuttaa suunnitelmia, että räystäät olisi hieman lyhemmät ja mies halusi terassin 4 metriä leveäksi. Pohjaa on nyt pyöritelty sen verran paljon, että koitan olla tekemättä siihen enää mitään muutoksia (tai ainakaan mitään suuria). Ensimmäisessä "valmiissa" suunnitelmassa portaat olivat alakerran makuuhuoneiden välissä ja parveke oli koko päädyn kokoinen. Rakennesuunnittelijan kanssa käydyn keskustelun jälkeen päädyttiin kuitenkin plan B:hen, jolla saatiin eteiseen näyttävyyttä ja lastenhuoneet eivät jääneet niin pieniksi (vaikka vieläkin hyvin pieniä ovatkin).

Julkisivuväritys ja tyyli tulee olemaan kutakuinkin kuin ao. talot: