lauantai 14. toukokuuta 2016

PROSESSI ENNEN RAKENTAMISTA

Rakennuslupa tuli tällä viikolla. Tovi tässä prosessissa kestikin, mutta odotusaikanakin riitti hommaa, joten aika meni nopeasti. Meillä Turun kaupungin kanssa prosessi meni jokseenkin näin:

Pääsuunnittelijamme lähetti luonnokset 9.2.2016 lupa-arkkitehdille.
Luonnokset palasivat lupa-arkkitehdilta kommenteilla ja ne hyväksyttiin tontin luovutusta varten 19.2.2016.
Näiden kuvien mukaan teetimme energiaselvityksen ja haimme naapureilta kuulemiset.
Rakennuslupaa haimme 8.3, jolloin veimme lupa-arkkitehdille korjatut piirustukset, energiaselvityksen, naapurien kuulemiset, perustamistapaselvityksen, vuokrasopimuksen ja pari muutakin lappusta, jotka arkkitehtimme täytti.
Tämän jälkeen rakennesuunnittelija aloitti työnsä. Rakennesuunnittelijaa ja runkourakoitsijaa konsultoidessa jouduttiin käytännön syistä tekemään muutamia muutoksia arkkitehdin kuviin. Sen verran kauan luvan saamisessa kesti, että ehti mieli muuttua myös terassin suhteen.
Vielä 11.4 ei ollut lupa-arkkitehti ehtinyt tutustumaan kuviimme, joten sujautimme hänen pöydälle nämä hiotut versiot suunnitelmista, jotta ei tarvitsisi leimattuihin lupakuviin tehdä muutoksia.
Lupa-arkkitehti käsitteli kuvat ja hyväksyi ne ilman mitään mutinoita 19.4 ja myöntävän lupapäätöksen saimme 27.4.
Päätöksestä kahden viikon päästä lupa oli vihdoin lainvoimainen ja 12.5 meillä oli lupakansio käsissämme ja aloituskokouskin pidetty. Seuraavana päivänä katsoimme tontilla paikan päällä kaupungin tarkastusinsinöörin kanssa lattiakorot kohdilleen.

Lupaprosessi kesti siis reilu kolme kuukautta siitä hetkestä kuin suunnitelmat olivat "valmiit". Suunnitteluprosessi kesti paljon kauemmin, sillä se alkoi jo ennen kuin haimme tonttia. Myönteisen tonttipäätöksen saimme 1.10 ja tästä vasta neljän kuukauden päästä luonnoksemme oli valmiit arkkitehdin käsiteltäviksi. Toivottavasti en koe enää rakentamisen aikana tarpeelliseksi muokata suunnitelmia ja hämmentää muutoksilla työmiehiä, vaan että kuvat olisivat nyt ne lopulliset. Melkoinen tavoite minut tuntien.